Myllyojan katuvalaistuksen testikentän raportti
Suunnitelman laji Muu
Kaupunginosat Myllyoja 
Nimi Myllyojan katuvalaistuksen testikentän raportti
Tunnus
Kuvaus/tavoite

EU:n energiatehokkuusdirektiivin vaikutuksesta huonon energia-tehokkuuden omaavien ulkovalaisinten maahantuonti Euroopan Unioniin päättyy vuoden 2015 loppuun mennessä. Oulun kaupungin katujen ja puistojen valaisimista tällaisiin valonlähteisiin kuuluvia elohopeahöyrylamppuja on vuoden 2012 jälkeen 80 % eli noin 21 000 kpl. Lisäksi vaihdettavia elohopeavalaisimia on suunnilleen samassa suhteessa nykyisestä katuvalaistuksesta myös Kiimingissä, Haukiputaalla ja Oulunsalossa. Valaisinten vaihto-ohjelma maksaa vanhan Oulun osalta vuoden 2012 hintatasossa n. 15 M€ eli noin 2,5 M€/vuosi ja kestää vuoden 2019 loppuun saakka.

Kaupungin vuoden 2011 talousarvioissa oli 200 000 €:n suunnittelumääräraha katuvalaistuksen energiatehokkuuden parantamiseksi, millä oli tarkoitus selvittää taloudellisesti edullisempia vaihtoehtoja valaistuksen uusimisessa.

Katu-ja viherpalvelut sekä Oulun Energia Urakointi Oy ovat rakentaneet Myllyojan kaupunginosaan katuvalaistuksen testikentän, jossa on testattu eri tehoisia LED-, suurpainenatrium- ja monimetallivalaisimia sekä erilaisia ohjaus- ja säätömenetelmiä. Yhteensä valaisinpisteitä on yli 100 kpl ja erilaisia valaisintyyppejä yli 20 kpl. Testikentällä tutkittiin valaisimien kustannustehokkuutta, energiankulutusta, valaistustasoja, valaisimien mahdollisesti aiheuttamia häiriöitä sähköverkolle sekä valaisinten kaupunkikuvallisia näkökohtia. Selvitys on tehty diplomityönä. Suurin osa valaistuksesta ja mm. kaikki hankitut säästömuuntajat, ovat hyödynnettävissä myöhemmin kaupungin muissa kohteissa.

Yhdyshenkilöt Rakennuttajainsinööri Vilho Vanhatalo p. 044 703 2129
Rakennuttajapäällikkö Ari Haapalainen p. 044 703 2121
Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut / katu- ja viherpalvelut
Solistinkatu 2, 90140 Oulu
Sähköposti: etunimi.sukunimi@ouka.fi
Aloittamispvm 12.4.2012
Käsittelyvaiheet
Tekninen lautakunta 17.4.2012 -
Päättymispvm  
Hyväksyjä Tekninen lautakunta 17.4.2012 § 175
Liitteet
Myllyojan katuvalaistuksen testikentän raportti   Myllyojan katuvalaistuksen testikentän raportti.pdf   2 045 kt



 
*
9.5.2025 © Oulun kaupunki - Palaute